Porakaivojen pesut, tutkimukset kuvaamalla ja muut lisäpalvelut Mikkelissä ja lähialueilla

Ristiinan Porakaivo Oy:n lisäpalveluihin kuuluu porakaivojen pesut ja huollot sekä suojarakenteiden parannukset ja korjaukset.

 

Tämän ohella meiltä järjestyy myös pölykontti kivituhkaa varten. Lue lisää palveluistamme ja ota yhteyttä yritykseemme Mikkelin Ristiinassa!

Yhteystiedot

Vesipaineaukaisu

Vesipaineaukaisu on toimenpide, jonka avulla kiinteään kallioon saadaan aikaiseksi rakoilua eli niin kutsuttuja vesisuonia. 

 

Paineaukaisussa porakaivo tulpataan noin 20 metrin syvyydessä, ja sen alle johdetaan vettä korkeapainepumpulla. Veden paine aukaisee kalliossa olevat halkeamat, jolloin vesisuonissa kulkeva vesi pääsee porakaivoon. Käytämme paineaukaisussa omaa paineautoamme, Kannua.

 

Tutustu kalustoomme ja kysy lisää!

Kalustomme

Poraustuhkan talteenotto ja poiskuljetus

Kaivon syvyyden mukaan porauksessa syntyy kivituhkaa 1–2 m². Kivituhkan voi puhaltaa esimerkiksi metsään tai muualle sopivaan paikkaan lähiympäristössä. Sopiva sijoituspaikka katsotaan porauspaikan suunnittelukäynnillä. 

 

Taajama-alueilla poraustuhkaa ei välttämättä ole aina mahdollista jättää porauspaikalle. Tällöin tuomme paikalle umpinaisen pölykontin, johon kivituhka säilötään ja jolla poraustuhka kuljetetaan pois. 

 

Maaston suojaamiseksi huolehdimme paikalle tarvittaessa myös suojalevyt.

Talvikohteisiin saamme toimitettua paikalle routamaton vaakavedon tai asennuskaivon tekemiseksi maan ollessa jäässä. 

 

Tutustu tarkemmin myös porakaivonporauspalveluihimme ja ota yhteyttä!

Porakaivot